Viime vuonna ilmestyi kirja Kikkeliskokkelismiehen tuhannet kasvot (Abraxas Publishing). Siinä Mikko ”Hippo” Taatila kaivaa Niina Kalavaisen kanssa esiin totuuden Pultti– ja Manitbois-televisio-ohjelman legendaarisesta sketsihahmosta – varsin ylitsevuotavan ja haavoista märkivän uskontotieteellisen tulkinnan keinoin.
Maaliskuussa Taatilalta ilmestyi Alkemisti, elämäkerta A. W. Yrjänästä ja tämän ajattelun juurista ja versoista. Muun muassa ruumistairtautumiskokemuksia ja eläkeläisten teosofisia kahvikestejä kuvaavan kirjan mehevää luuydintä edustavat ”eksegeesit”: Taatilan CMX:n levyjen sanoitustulkinnat ”omin sanoin” eli suorastaan kikkeliskokkeliaanisessa, intensiivisen tarkassa ja paneutuneessa hengessä.
Kumpaakin kirjaa voi luonnehtia erikoiseksi yhdistelmäksi vakavaa ja parodista. Kuin kirjoittajat olisivat vihittyjä, mutta tietäisivät löydöstensä koomisetkin ulottuvuudet.
”Se kirja on alkanut elää omaa elämäänsä.”
”Kikkeliskokkelismiestä ei kirjoitettu vitsillä!” Taatila sanoo. ”Kaikki liittyy kaikkeen ja kaikesta voi löytää suuria totuuksia. Mutta kun kävimme tervehtimässä Aakea ja pyytämässä hänen siunauksensa kirjalle, hän nauroi vedet silmissä ensimmäisen tunnin ajan. ’Kyllä te jumalauta ootte tarkkoja’, hän sanoi ja näytti, miten karvat nousivat pystyyn…”
Kun kirja julkistettiin Helsingin kirjamessujen aikaan, julkistustilaisuudessa järjestettiin ”Kikkeliskokkelismiehen invokaatio”. Kolmekymmentä ihmistä tanssi Helsingin Neljännellä linjalla bussipysäkin ympäri.
”Se kirja on alkanut elää omaa elämäänsä. Kaksi muusikkoa on jo ollut minuun yhteydessä, että heitä kiinnostaa musiikin tekeminen Kikkeliskokkelismiehestä. Yksi jesuiitta soitti ja kysyi, ymmärränkö, millaisen demonin olemme päästäneet maailmaan.”
Taatilaa jos ketä voi kutsua kirjoittamisen sekatyömieheksi. Hän on muun muassa tehnyt Wilma Murron ja Martina Aitolehden elämäkerrat. Halpahallin ja hitsaus- ja tuotantoautomaatioyhtiö Pemamekin historiikit. YUP-kirjan Helppoa muisteltavaa ja Pyhimys-kirjan Sanat ja tarinat. Lisäksi hän on toiminut useiden vuosien ajan Susijengin tiedottajana.
Millaisesta paikasta tällainen suruttomasti pyhää ja maallista sekoitteleva kirjailija tulee maailmaan?
”Kasvoin Loimaalla, joka on vanhaa Satakuntaa. Me satakuntalaiset käymme suoraan asiaan. Siksi jotkut pitävät meitä tylyinä. Yrjänähän on syntynyt Kemissä ja kasvanut Torniossa ja siellä on taustalla ties mitä savokainuulaista juurta, joten hän puhuu ummet ja lammet.”
Suora suhde mutkikkaaseen maailmaan merkitsee, että Taatilaa kiinnostaa kaikki ja hänen mielestään kaikkea kannattaa kokeilla.
”Jotkut ovat ihmetelleet valintojani, mutta minulle ne ovat olleet heti intuitiivisesti oikeita ja jälkikäteen loogisia. Ajattelen, että olen kirjallisuudella töissä.”
Taatila haluaa paneutua uusiin aiheisiin ja opetella erilaisia kirjoitustekniikoita. Siksi hän sanoi jo neljän teoksen jälkeen, ettei voi olla se tyyppi, joka kirjoittaa Suomen kaikki koripallokirjat.
”Mua on kutsuttu vuosien mittaan korisukkeliksi, isyyskirjailijaksi, räppityypiksi ja esoteriajäbäksi. Näillä mennään.”
Viimeksi mainittu rooli aiheutti tähän astisen uran kuumottavimman keikan.
”Olen tuntenut Akin (Yrjänä) toistakymmentä vuotta. Koronan aikoihin hän soitti. Kysyin, oliko taskupuhelu, mihin hän vastakysyi, olinko tosissani, kun olin sanonut kykeneväni kirjoittamaan kirjan, joka ei keskittyisi CMX:n musiikkiin vaan siihen kaikkeen muuhun.”
”Yrjänä oli formatiivisten vuosieni, 17–22 vuoden iässä, merkittävin taiteilija. Ehdin tehdä välissä isänmurhan ja aikuistua. Siksi elämäkerran kirjoittaminen oli myös paluu nuoruuden minäni pariin. Toisaalta kohtelusta on karissut fanipoikamaisuus. Pikemminkin tuntuu, että juomme samoista lähteistä.”
Alkemisti on eräänlainen henkilökohtainen kulttuurihistoria. Se kuvaa Yrjänän elämänpolkua kulloistenkin inspiraation lähteiden ja maailmankuvan muutosten kautta.
”Siinä on satukirjan muoto. Lopussa tuon itsenikin mukaan. Yrjänän mukaan se oli kirjan paras kohta, kun saatiin toinenkin hölmö nolaamaan itsensä.”
CMX-kirjaa on aikoinaan yrittänyt tehdä kaksikin toimittajaa. Taatila ei kuitenkaan tuntenut normaalista poikkeavia suorituspaineita.
”Oli niin kiire, etten ehtinyt. Ja vaikka pidin Yrjänän sanoituksia 1990-luvulla valtavana aarreaittana, ajattelen humanistina, että maailma on täynnä paljon vaikeammin tulkittavia asioita.”
Taatilan isä Matti oli Loimaan kirkkoherra. Uskontotieteestä gradun tehnyt poika pitää luterilaista kirkkoa suomalaisen yhteiskunnan ”voimakkaana rakennetekijänä, joka on menettänyt jatkuvasti sekä arvoaan että identiteettiään”.
”Kirkko yrittää liikaa miellyttää kaikkia. On vaikeaa, kun on ollut niin valtavan kauan olemassa. Mutta pitäisi yrittää avata keskustelua ja ottaa riskejä.”
”Isä kirjoitti joskus paikallislehteen, että haluaa seurakuntansa jäsenten olevan mieluummin kapinoivia oinaita kuin määkiviä lampaita. Silloin ihmiset käyvät jatkuvasti kilpailua päänsä sisällä sen sijaan, että vain tekisivät, mitä käsketään.”
