Uuden Suomi-jazzin nousu.
Vietin hiljattain pari kiihkeää iltaa levyhyllyni kanssa. Ja oli hauskaa. Iltojen teemana oli Markus Partasen toimittama Rytmihäiriöitä-kirja. Suomalaisen jazzin viimeiset kymmenen vuotta läpikäyvää teosta oli mahdotonta lukea ilman jatkuvaa levyhyllyn pläräystä, vaihtuvuus levylautasella oli nopeaa. Näin hauskaa ei ole edes karkkikaupassa, löysin ison kasan jo unohtuneita helmiä.
Yllätyksiäkään en onnistunut väistämään, yhtyeiden sukulaissuhteet paljastuivat entistä selvemmin. Samat muusikot ovat sinkoilleet kiitettävästi yhtyeestä toiseen, toisinaan instrumentteja vaihtaen toisinaan omassaan pysyen. Kuitenkin se, mikä ihmisten kesken normaalisti johtaa sisäsiittoisuuteen tuntuu jazz-muusikoilla vain lisäävän musiikkikentän rikkautta.
Lähes kaikki yhtyeet ovat keskenään vähintään serkuksia, mutta kuten kuusamolaiset toverini taannoin totesivat: mitä serkumpi, sen herkumpi. Vihdoin voin jakaa heidän näkemyksensä.
Uuden Suomi-jazzin nousu. Toim. Markus Partanen. Like 2007.
Jari Tamminen
