[rt_reading_time label="Lukuaika:" postfix="minuuttia" postfix_singular="minuutti"]

Romaani on rock

Arvostelussa Raimo Pesosen kirja Kuinka ei voi ajatella.

Raimo Pesosella on sanottavaa ja persoonallinen tapa sanoa se. Rockin monitoimimiehenä tunnettu Riemu-Raimo on armoitettu tarinankertoja. Kuinka ei voi ajatella on nuoren miehen kasvukertomus, ja siinä liikutaan rockmaailmassa.

Eletään 1990-luvun alkua, ja päähenkilö Joona bändeineen lähtee Saksaan valloittamaan maailmaa. Tästä edetään nykyhetkeen. Roudariksi päätynyt Joona on saanut tarpeekseen muuttuneesta rockbusineksesta ja löytää itsensä lumen peittämänä pohjanmaalaisesta ojasta.

Seksi- ja huumesekoilut kuvataan inhorealistisuutta lähenevällä tyylillä, myös bänditoiminnan kuvaus on tarkkaa. Se kertoo, miltä soittajasta tai miksaajasta tuntuu milläkin hetkellä.

Pesonen kuljettaa päähenkilöään vuosikymmenten läpi. Kirjan yksi sivujuonne on sota ja sotahistoria. Suomen historia sadan viime vuoden ajalta käydään läpi sivun pituisena muistiona, jossa saavat kyytiä ajopuuteoria ja yya-sopimus.

Raimo Pesonen on löytänyt kirjailijana oman äänensä. Kuinka ei voi ajatella on hieno osoitus siitä, kuinka todellakin voi ajatella.

Raimo Pesonen: Kuinka ei voi ajatella. Siltala 2011. 309 s. Neljä tähteä.

Timo Kalevi Forss

  • 29.3.2011

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.