[rt_reading_time label="Lukuaika:" postfix="minuuttia" postfix_singular="minuutti"]

Voiman tv-tärpit

TV:stä tulee ohjelmia.

24.12. Yle TV1: Kotikatsomo: Liian paksu perhoseksi (Suomi, 1998) Valtion näköradiolaitos olisi tuskin voinut keksiä joulun henkeen paremmin sopivaa televisioelokuvaa kuin Heidi Köngäksen koskettavan kertomuksen, jossa erilaisuus osoittautuu ihmisen vahvuudeksi, välittävä toveruus kohtaa rakkauden ja yrittäjyys on muutakin kuin voiton tahkoamista.

25.1. Nelonen: Taksikuski (USA, 1976) Martin Scorsesen tuotantoa hallitsevien mafiaeeposten keskellä loistaa erikoislaatuaan tämä New Yorkin katujen yksinäisyydestä, seksuaalisesta patoumasta, prostituutioon liittyvästä riistosta sekä oikeudentunnon ja väkivallan skitsofrenisesta sekoittumisesta kertova klassikko.

14.1. alkaen Yle Teema: Punklandia 30 vuotta sitten Suomessa suurten ikäluokkien lapset löysivät punkin kautta reippaassa ITE-taiteen hengessä ei-puoluepoliittisen osallisuuden, ja sen oheisvaikutuksena slaavilaisperäinen iskelmämusiikkimme jalostui äänensärkijän läpi survottuna Tuomari Nurmion tai Sielun Veljien tapaiseksi nyt jo kansalliskanonisoiduksi avantgardeksi.

Tuomas Rantanen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.