ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Kaksinaamaista kansalaisuutta

[rt_reading_time label="Lukuaika:" postfix="minuuttia" postfix_singular="minuutti"]

Kaksinaamaista kansalaisuutta

Teksti Tuomas Rantanen

Vadelmavenepakolainen on perustaltaan vino komedia suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta.

Miika Nousiaisen kirjaan (2007) perustuva, Leif Lindblomin ohjaama Vadelmavenepakolainen on perustaltaan vino komedia suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta. Nelikymppinen ruotsalaisuusfriikki Mikko Virtanen ymmärtää syntyneensä väärän maan kansalaisen kehoon. Mahdollisuus kansallisuuden vaihtamiseen aukeaa, kun hän törmää itsemurhaa hautovaan ruotsalaiseen Mikael Anderssoniin. Näin Virtanen hyppää elämään Anderssonin elämää.

Vadelmavenepakolaisen komiikka perustuu uuden roolin omaksumisen haasteisiin. Virtanen huijaa vaihtelevalla menestyksellä Anderssonin dementoitunutta äitiä, epäilevää sisarta ja sattumalta kohtaamaansa ihanaa Lottaa, joka ryhtyy hänen kanssaan perheen perustamiseen tähtäävään yhteiselämään. Kansallisten stereotypioiden paikallistaminen onnistuu välillä osuvasti ja välillä tökerömmin.

Vadelmavenepakolaisen suurin ongelma on, että tarinan synkät ja moraalisesti ongelmalliset juonteet eivät istu kepeän komedian tyylilajiin. Petollisuuden ja kuolemantuottamukseen tai heitteillejättöön perustuvan identiteettivarkauden käsitteleminen vaatisi pitkitetyn vitsin taakse ulottuvaa tragedian hallintaa.

Leif Lindblom: Vadelmavenepakolainen. Ensi-ilta 3.10. Kolme tähteä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.