TaideKirjoittanut Hannele Huhtala

Katokatokato, karhu

[rt_reading_time label="Lukuaika:" postfix="minuuttia" postfix_singular="minuutti"]

Katokatokato, karhu

Teksti Hannele Huhtala

Tanssiteatteri Zodiakin uutuusteos perustuu keskusteluille, joita on käyty eläintarhassa.

Ohjaaja-dramaturgi Katariina Nummisen ja työryhmän teos perustuu Helsingin Korkeasaaren eläintarhassa nauhoitettuihin ihmisten keskusteluihin. Tekstit ovat paikoin hykerryttäviä. Ne ovat kenen tahansa käymiä kuvailuja näkemästään, ja niiden tunnistettavuus naurattaa.

Varsinaisesti mitään suuria oivalluksia ei eläintarhassa ole tehty paitsi huomio siitä, että eläimiä tässä kaikki ollaan.

Teoksessa tuijotetaan molemmin puolin. Kun eläintarhatekstejä luetaan yleisöön katsoen, sitä yhtäkkiä ymmärtää olevansa myös itse katseen kohde. Se myös paljastaa, kuinka heikosti pystymme samastumaan apinoihin, karhuihin tai saukkoihin.

Miten suhtaudumme vangittuihin eläimiin? Ajattelin ennen esitystä, että ongelmakohta olisi juuri tässä kysymyksessä. Mutta enemmän teos pohtii yleisellä tasolla katsetta.

Eläimet näyttävät söpöiltä, ja tekstien perusteella niiden toimista haetaan inhimillisyyttä. Teksteissä on myös ihmisten välisiä kohtaamisia: miten kaksi äitiä tapaa, miten lapsia komennetaan ja keskusteluja siitä, mitä on pakattu eväiksi.

Eläimiltä odotetaan jonkinlaista reaktiota, ja lepäävät karhut saavat yhdeltä lapselta tuomion laiskuudesta.

Ensimmäiset 45 minuuttia ryhmä vain lukee tekstejä. Kun paperinkuiva tekstishow alkaa hajota, teos muuttuu hiljalleen tanssiksi. Hyvin tarkasta vuoropuhelusta siirrytään ensin nopeampaan dialogiin, sitten eläimenkaltaiset hahmot kantavat tai tönivät kalusteet lavalta pois ja kohta äänimaisema on enää tuulipukujen kahinaa.

Metamorfoosi eläimeksi, tömisteleväksi ja alastomaksi olennoksi alkaa.

Valitettavasti kokonaisteoksena lähes kaksituntinen pläjäys on liian pitkä, idea tulee käsiteltyä loppuun nopeammin. Puvustus neonvärisinä tuulipukuineen on virkeää katsottavaa.

Loppukohtauksessa tuijotetaan papukaijaa. Se toimii loppukaneettina: ihmisen suhde eläimiin näyttäytyy helposti papukaijan ulkoaopittuna toisteluna. Eläintarhassa voi odottaa näkevänsä vilauksen tiikeristä, mutta ei se mikään aito kohtaaminen ole.

Eläinten vangitsemista ei edes osata nähdä ongelmana. Kun söpö eläin heiluttaa edes korvaa, sen tehtävä on täytetty.

Zoo, Katariina Numminen & co, Zodiakissa, Helsingin Kaapelitehtaan Pannuhallissa, esitykset 19.3. asti. Kolme tähteä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.