Valkovenäläissyntyinen pohjoiskarjalainen Polina Polleda on tekstiilitaiteilija, soitinrakentaja ja itseoppinut muusikko. Hän pakeni Suomeen Artists at Risk -järjestön auttamana vuonna 2022, kun Valko-Venäjän hallintoa vastaan protestoineet aktivistit alkoivat saada aina vaan kovempia, jopa yli 15 vuoden vankeusrangaistuksia.
Polledaa ei ollut vielä pidätetty, mutta hän oli varma sen koittavan pian. Poliisit olivat käyneet hänen kotonaan. Hänet pelasti ensin se, että hän oli nopeampi kuin poliisit, ja sitten se, että vankilat olivat täynnä. Seuraavat pidätysaallot toteutettiin Polledan jo lähdettyä maasta.
Polleda oli ollut aktiivinen mielenosoittaja. Vuonna 2020 Valko-Venäjän pitkäaikainen diktaattori, Venäjä-myönteinen Putinin ystävä, Aljaksandr Lukašenka, ilmoitti voittaneensa presidentinvaalit vaikka totuus oli päinvastainen.
Mielipidemittausten ansiosta enemmistö kansasta ymmärsi heti vaalien jälkeen, että vaalit oli voittanut Svjatlana Tsihanouskaja.
Tsihanouskajasta oli tullut presidenttiehdokas vasten tahtoaan. Alunperin ehdokkaana piti olla hänen miehensä, tubettaja Sjarhei Tsihanouski. Mies kuitenkin vangittiin, koska Lukašenka ei sallinut kilpailijoita. Niinpä Valko-Venäjän demokratia-aktivistit ylipuhuivat rouvan ehdokkaaksi.
Mitätön vaalivoittaja
Lukašenka ja vaaleihin kovasti sekaantuva Venäjän hallinto pitivät julkkistubettajan opettajavaimoa täysin mitättömänä kandidaattina.
Hassua kyllä, diktaattoreiden mielestä on myös hyvä, jos ehdokaslistalla on muitakin kuin vallanpitäjä itse. Silloin vaalit näyttävät edes pikkiriikkisen demokraattisilta, jos joku länsimaiden agentti sattuu kysymään.
Loppu on historiaa: Tsihanouskaja valittiin ylivoimaisella enemmistöllä presidentiksi. Lukašenka ei kuitenkaan suostunut luopumasta vallasta.
Kuin valtavan enemmistön yhteisestä sopimuksesta valkovenäläiset polkaisivat käyntiin satojen tuhansien ihmisten mielenosoitukset, jotka kestivät viikkoja.
Lopulta mielenosoitukset tukahdutettiin väkivaltaisesti.
Tsihanouskaja oli onnistunut yhdistämään kansan, vaikka vain hetkeksi.
Polina Polleda arvostaa Tsihanouskajaa ja pitää tätä maan todellisena presidenttinä. Vaalikampanjansa aikaan tämä kiersi kylästä kylään tapaamassa aivan tavallisia ihmisiä, kun Lukašenka puolestaan seurusteli vain korkea-arvoisten herrojen kanssa.
Lapsen näköisiä sotilaita
Jauhen Merkis (s. 1986) on valkovenäläinen poliittisista syistä eli hallinnon vastustamisesta vankilassa istunut journalisti. Hän vieraili Helsingissä maaliskuussa 2026 tapaamassa suomalaisia sananvapausaktivisteja ja toimittajakollegoita.
Merkis pidätettiin elokuussa 2022, ja hänet vapautettiin kolmen vuoden vankeuden jälkeen syyskuussa 2025.
Vankeuden virallinen syy oli Merkisin väitetty ”ekstremismi”. Kyseessä on Venäjän Kremliltä lainattu tapa väittää toisinajattelijoiden ja hallinnon vastustajien kuuluvat ”ääriaineksiin”.
Merkis oli vankina rangaistussiirtola 17:ssä, Škloussa. Välillä hän oli pienessä sellissä kahdeksan vangin kanssa – ”kuin olisi asunut yleisessä vessassa” – ja välillä hänet vietiin eristysselliin päiväkausiksi: ”se oli kidutusta”.
Vankilassa poliittisia vankeja kohdellaan kaikkein huonoimmin. Heitä kidutetaan eniten, ja he saavat ulkoilla vain harvoin, jos ollenkaan. He eivät saa tavata vierailijoita eivätkä juristejaan, vaikka tuskin juristeista olisikaan apua näytösoikeudenkäynneissä ja tuomioista valittamisessa. Silti vangit haluavat kuulla mitä ulkomaailmassa tapahtuu.
Kuten monet muutkin valkovenäläiset, Jauhen Merkis ymmärsi varsin selvästi paljon ennen suurhyökkäyksen alkamista, että Venäjä aikoo vallata Ukrainan.
Vuoden 2021 loppupuolella Venäjä alkoi kasata raskasta sotakalustoa ja joukkojaan Valko-Venäjän puolelle lähelle Ukrainan rajaa. Valko-Venäjän kaakkoisosassa, maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Homelissa asunut ja työskennellyt Merkis ryhtyi kuvaamaan Venäjän tankkien letkoja.
Ne olivat juuri niitä tankkeja, joita ukrainalaiset maajussit hinasivat myöhemmin pelloiltaan, kun Kiovan valloitus oli epäonnistunut ja löpö loppunut. Niiden päällä myös keikkui venäläisten sotilaiden varastamia pesukoneita, joita he olivat vieneet mielestään yllättävän vauraiksi osoittautuneista ukrainalaiskodeista.
Valko-Venäjälle ryhmittäytyneisiin venäläisiin kuuluivat myös he, jotka pitivät Tšernobylin ydinvoimalan henkilökuntaa vankeina kuukauden ajan. Muutamat voimalan valloittamista yrittäneet toteuttivat myöhemmin joukkomurhia ja kidutuksia Butšan kaupungissa.
Nämä kaikki välillisesti Valko-Venäjään liittyvät faktat ovat maan asukkaille tuttuja juttuja, vaikka yksi propagandan tavoitteista on tietenkin totuuden häivyttäminen.
Polina Polleda ihmetteli sotakalustoa samoilla alueilla kuin Merkis.
”Se oli ihan kauheaa. Sotilaita tuli joka puolelta Venäjää, Tšetšeniasta, Burjatiasta, kaikkialta. Näimme heti, että sodasta tässä on kysymys – emmekä silti voineet uskoa sitä”, Polleda naurahtaa. ”Se oli niin absurdia, niin epäloogista ja epärationaalista. Miksi? Emme voineet ymmärtää.”
Sotilaat eivät kuitenkaan varsinaisesti herättäneet valkovenäläisissä pelkoa.
”He olivat ihan lapsia. Ehkä 18-vuotiaita. Nuoria poikia.”
Valko-Venäjällä ei ole tähän mennessä tehty liikkeellekannallepanoa Venäjän tueksi. Polleda epäilee, että presidentti yrittää säilyttää kannatuksensa rippeitä.
”Lukašenka pelkää, että armeija asettuu häntä vastaan. Siksi hänen täytyy pitää sotilaansa turvassa.”
Vaarallinen Helsinki-komitea
”Monet valkovenäläiset, jopa Lukašenkan kannattajat, vastustavat sotaa Ukrainassa”, Jauhen Merkis sanoo. Näin siitä huolimatta, että valkovenäläinen valtiollinen propagandakoneisto tekee parhaansa markkinoidakseen sotaa kansalle järkevänä asiana.
Toisin kuin venäläiset, valkovenäläiset näkevät sodan todellisen laidan. ”Sotaa yleensäkään ei arvosteta Valko-Venäjällä. Maamme kärsi niin paljon toisessa maailmansodassa – paljon enemmän kuin Venäjä.”
Valko-Venäjällä valtion propaganda on jonkinlainen paradoksi. Sitä tulvii joka tuutista, erityisesti televisiosta, mutta samoin kuin Neuvostoliiton aikoihin, kukaan ei usko siihen, Merkis sanoo. ”Ihmiset pääsevät myös nettiin. Uutisia haetaan aika paljon sosiaalisen median alustoilta, vaikka se on edelleen vaarallista”, Merkis kertoo.
”Tosin moni sortuu uskomaan kuulemaansa, koska kyllähän vastarinta murtuu, kun jotain hoetaan uudestaan ja uudestaan”, hän huokaa.
Polina Polleda tarkentaa, että toisin kuin Venäjällä, Valko-Venäjällä nettialustoja kuten Telegramia tai Facebookia ei missään vaiheessa ole suljettu. Kuitenkin pari tuhatta nettisivua, järjestöjen ja yksityisten ihmisten, on kielletty. Niiden somepäivitysten jakaminen tai vain niistä tykkääminen voi johtaa vankilatuomioon.
Puhelimia tarkastetaan jatkuvasti, Polleda kertoo. Tarkastajat iskevät junissa ja vaativat nähdä onko ”ääriainesten” postauksista tykätty. Jotkut kulkevat tyhjä puhelin mukanaan julkisilla paikoilla ja piilottelevat nettikoneitaan muualla.
Polleda mainitsee valtiolle vaarallisesta ääritoiminnasta esimerkkinä Etyj-järjestön, Valko-Venäjän Helsinki-komitean. Valkovenäläiset pääsevät tämän ulkomaan agentiksi julistetun organisaation nettisivuille, mutta järjestö itse on aikaa sitten muuttanut ulkomaille.
Taide-elämää Joensuussa
Polina Polleda on saanut elämänsä järjestymään Suomessa kohtalaisen hyvin. Tosin autioituvan maaseudun ongelmat ovat tulleet hänelle selväksi. ”Pienet kylät tyhjenevät, kun ihmiset muuttavat pois.”
Pohjois-Karjalan pääkaupungissa Joensuussa Polleda viihtyy hyvin. Hänellä on siellä suomalaisia ja ukrainalaisia ystäviä.
Polleda on pitänyt kaupungissa näyttelyitä ukrainalaisten taiteilijoiden kanssa. Kesällä 2025 Polleda esiintyi Joensuun torin laidalla soittaen itse rakentamiaan instrumentteja ja pani hatun kiertämään.
Sotivat diktaattorit puolestaan ymmärtävät vain väkivallan kieltä, vaikka kaduilla tanssivat kansan enemmistöä edustaneet demokratia-aktivistit antoivat sotilaille kukkia ja ilmoittivat joka käänteessä olevansa väkivaltaa vastaan. Minskissä demokratian puolesta marssittiin myös Pride-hengessä sateenkaariliput liehuen.
Silti mielenosoittajat pelästytettiin avaamalla tuli heitä päin. Parikymmentä kuoli, satoja, ellei tuhansia, loukkaantui.
Valkovenäläisten ei aina ole helppoa tulla ukrainalaisten toimeen, sillä sota on näille niin kauhea asia. Ukrainalaiset eivät myös aina ymmärrä, miksi heidän täytyy kantaa demokratian puolustamisen taakkaa yksinään ilman valkovenäläisten apua – saati venäläisten oppositiovoimien.
Polina Polleda ymmärtää ukrainalaisia myös näiden turhautumisessa ja kokee sodasta syyllisyyttä.
”Mietin välillä, että meidänkin olisi pitänyt tehdä enemmän. Ehkä meidän olisi pitänyt taistella Lukašenkaa vastaan.”
Juttu on osa Voiman Vlast-juttusarjaa. Sen kirjoittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
