HenkilökohtaistaKirjoittanut Anna Kettu

Pukujuhlia

[rt_reading_time label="Lukuaika:" postfix="minuuttia" postfix_singular="minuutti"]

Pukujuhlia

HenkilökohtaistaHenkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Anna Kettu

Pyhäinpäivää parjataan suotta: pynttäytyminen on hauskaa.

Rakastan pukujuhlia ja kummalliseksi pynttäytymistä. Olen siis iloinen siitä, että pyhäinpäivän juhliminen on alkanut vakiintua Suomeenkin, ja mikä parasta, saada mielikuvituksellisempia muotoja kuin vain amerikkalaisen halloweenin apinoimisen.

Tässä välissä täytyy tietysti mainita, että samoihin aikoihin vietettiin ennen Suomessa kekriä eli köyriä, joka oli sadonkorjuujuhlista viimeisin, ja jonka aika riippui siitä, milloin missäkin talossa saatiin työt tehdyksi ja ruoat säilöön talvea varten.

Itse olen näillä näkymin menossa yksiin teemattomiin kekrikutsuihin sekä kaksiin pukujuhliin, joista toisen teemana on Meksikossa vietettävä kuolleiden päivä, Dia de los Muertos, ja toisen teemana hatut. Ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja pukeutua asuun, joka sopii molempiin juhliin.

Aiemmin kirjoitin äitini tavasta säilöä kaikki, minkä voi myöhemmin käyttää johonkin. Itse olen ryhtynyt myös ostelemaan kirpputoreilta asioita, joista voi joskus varmasti tehdä jotain, ja juuri sellaisia käytän pukuni pohjana. Asu on melkein valmis, mutta säästelen sen näyttämistä lauantaihin asti. Sen jälkeen kuvia luvassa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.