Event Category: Muu

Suomessa 1960- ja 1970-luvut olivat murroksen ja kehityksen aikaa. Elintaso nousi, Suomi kaupungistui, nuorisokulttuuri vahvistui. Myös ravintolakenttä koki mullistuksia. Miten yhteiskunnan muutokset ja murrosaika näkyivät ravintoloissa ja niiden asiakkaissa? Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmiin pohjautuva valokuvanäyttely pureutuu kuohuviin vuosikymmeniin ravintoloiden näkökulmasta. Museon valokuvakokoelmia täydennetään näyttelyn aikana yhdessä yleisön kanssa, lue lisää valokuvakeruusta. Oheisohjelmisto sisältää muun muassa aikalaismuisteluita. […]

Näyttely legendaarisen kauppaneuvoksen dramaattisista ja värikkäistä elämänvaiheista sekä Tampereen kasvusta ja kehityksestä. Kauppaneuvos Kalle Kaihari (1899–1989) oli työläisperheen poika ja punakaartilainen, joka nousi merkittäväksi vaikuttajaksi usealla elämänalueella. Työuransa Kaihari teki menestyneenä kauppiaana Tampereella. Valtakunnallisesti hänet tunnettiin monipuolisena urheilumiehenä sekä yhtenä presidentti Urho Kekkosen lähimmistä ystävistä. Kaihari edisti monin tavoin kotikaupunkinsa asiaa ja hänen vaikutuksensa voi […]

Romanien elämää Itä-Euroopassa ”Ympärilläni näkyy muutosta parempaan. Oman perheeni kannalta tärkein parannus on henkilöllisyystodistusten saaminen, koska niiden ansiosta mekin olemme lopulta oikeutettuja terveydenhoitoon”, sanoo romanialainen Ìonela Cìobanu (kuvassa). Euroopassa elää 12 miljoonaa romania eli he ovat maanosamme suurin vähemmistö. Valtaosa romaneista asuu Itä-Euroopassa. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi matkusti Ukrainassa, Romaniassa, Kosovossa ja Moldovassa tapaamassa olosuhteitaan parantavia […]

Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttely kutsuu tarkastelemaan Alvar, Aino ja Elissa Aallon perintöä hyvinvoinnin näkökulmasta. Monitaiteinen Aalto Design -näyttely kysyy rohkeasti, mitä annettavaa klassikoilla on ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvoinnin muotoilusta. Vahva hyvinvoinnin eetos erotti Aallot aikalaissuunnittelijoistaan ja oli heidän keskeistä antiaan modernismille. Näyttely tarkastelee Aaltojen työn ja filosofian tapaa lähestyä hyvinvointia ihmisen, luonnon, rakennetun ympäristön ja materiaalien […]

Spartak Khachanov on Ukrainasta kotoisin oleva, Helsingissä asuva taiteilija ja poliittinen pakolainen, jonka teoksissa korostuvat poliittinen epävakaus, sota, siirtolaisuus ja nationalismi. Monipuolisia tekniikoita hyödyntävä Khachanov on joutunut pakenemaan useita kertoja, mikä tekee näistä teemoista hänelle henkilökohtaisia. Suomeen hän saapui Artists at Risk -järjestön kautta. Khachanovin tutkimusprojekti The Impersonal käsittelee pakolaisuutta ja vastaanottokeskuksia. Se sai alkunsa […]

Tervetuloa juhlimaan helsinkiläistä ruokakulttuuria Hotelli- ja ravintolamuseoon perjantaina klo 11–19. Museoon on koko päivän vapaa pääsy! Helsinki-päivänä kutsumme sinut tutkimusmatkalle makujen maailmaan ja aikamatkalle kaupungin ravintolahistoriaan. Ohjelmassa on elämyksellisiä opastuksia, aistityöpajoja ja mielenkiintoisia näyttelyitä kaikenikäisille. Ohjelma: Klo 12.00 & 17.00 | Helsinki-päivän opastus: Kuohuvat kymmenet Sukella 1960- ja 70-lukujen ravintolatunnelmaan! Oppaana toimii näyttelyn käsikirjoittaja Tiina Kiiskinen. […]

Tule tapaamaan neuletaiteilija Juha Vehmaanperä Craft Punk -näyttelyn yhteisötaidetilaan neulonnan, keskustelun ja vinkkien merkeissä. Vehmaanperä työskentelee näyttelytilassa neuletyönsä parissa klo 13–16. Taiteilijatapaamisessa voit tulla osallistumaan yhteisöteokseen Vehmaanperän opastuksella tai ottaa oman käsityön tai neuleen mukaan. Tapahtumassa on mahdollista viettää koko kolme tuntia tai liittyä vain hetkeksi mukaan. Tapahtuma ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Osallistuminen museon pääsylipulla. Tervetuloa! Ajankohdat Lauantaina 14.3.2026 klo 13–16 […]

Täti Taikakynän piirustusleikkien parissa innostutaan, onnistutaan ja pidetään hauskaa! Ilmeikkäitä ympyräisiä, omituisia otuksia, piilosilla piirtäen ja Täti Taikakynän eläinaiheisia värityskuvia mittatilauksesta. Työpajassa käynnistetään ne omatkin taikakynät ihan leikiten! Non stop -työpaja on yli 6-vuotiaille. Lapset osallistuvat oman aikuisen seurassa. Työväenmuseo Werstas, ilmainen sisäänpääsy.

Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma on täällä taas! Tervetuloa Keskiajan Turkuun 25.–28.6.2026 Vanhalle Suurtorille. Keskiajan Turku on suunnattu koko perheelle, ja se tarjoaa runsaasti tekemistä ja nähtävää kaikenikäisille. Tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa Turun Vanhalla Suurtorilla, Porthaninpuistossa, Brinkkalan sisäpihalla, Katedralskolanin sisäpihalla ja Taiteen talon pihalla. Ohjelmakattaus nostattaa markkinatunnelmaa musiikilla ja tanssilla ja tapahtumassa nähdään myös aina […]

Täti Taikakynän piirustusleikkien parissa innostutaan, onnistutaan ja pidetään hauskaa! Ilmeikkäitä ympyräisiä, omituisia otuksia, piilosilla piirtäen ja Täti Taikakynän eläinaiheisia värityskuvia mittatilauksesta. Työpajassa käynnistetään ne omatkin taikakynät ihan leikiten! Non stop -työpaja on yli 6-vuotiaille. Lapset osallistuvat oman aikuisen seurassa. Työväenmuseo Werstas, ilmainen sisäänpääsy.

Ohrapuuroa ja näkkäriä – suomalaisen kouluruokailun tarina johdattaa kävijän aikamatkalle yli sadan vuoden taakse. Ilmaisen aterian tarkoituksena oli alun perin houkutella vähävaraisten perheiden lapset kouluun ja turvata heidän ravinnonsaantinsa koulupäivän aikana. Vuonna 1943 maksuton koululounas laajennettiin Suomessa jokaisen oppilaan oikeudeksi – ensimmäisenä koko maailmassa. Kouluruokailusta kasvoi suomalaisen hyvinvointivaltion symboli, joka rakentaa yhdenvertaisia mahdollisuuksia sekä hyvinvointiin […]